tiistai 18. lokakuuta 2016

Paras porkkanasosekeitto

Söin juuri elämäni parasta porkkanasosekeittoa!

Tekisi mieli syödä koko kattilallinen yksin, mutta pitää varmaan jakaa tuota iloa myös puolisolle...

Ihanat maut Hannan soppa -blogista löytyneeseen porkkanakeittoon tuovat chili, kookosmaito ja maapähkinävoi. Viimeksi mainittua en ole osannut laittaa oikein muuhun kuin sataykastikkeeseen, koska leivän päällä se ei minulle maistu millään muotoa. Tykkääkö joku teistä? Ja mihin muuhun sitä vielä voisi käyttää?

Minä sovelsin Hannan ohjetta vähän. Tuoretta chiliä ei ollut, joten laitoin chilirouhetta purkista. Lisäsin keittoon myös parin päivän takaisen pottumuusin jämän, kun se oli muuten vaarassa joutua biopussiin. Kookosmaitoa laitoin hippusen enemmän. Poikkesin ohjeesta myös siinä, että en kuullottanut kasviksia vaan heitin palat suoraan kiehuvaan kasvisliemeen.

Keitosta tuli ihan tajuttoman järkyttävän hirveän hyvää! Tehkää tekin ja innostukaa. On helppo, on hyvä.


MAAPÄHKINÄINEN PORKKANASOSEKEITTO

8 dl kasvislientä
1 sipuli
6 reilun kokoista porkkanaa
3 valkosipulinkynttä
vajaa 1 tl (tai maun mukaan) chilirouhetta
n. 2 dl perunamuusinjämiä
1 dl maapähkinävoita
1,5 dl kookosmaitoa
suolaa ja mustapippuria

Kuori ja silppua sipuli, valkosipulinkynnet ja porkkanat. Laita ne kiehumaan kasvisliemeen yhdessä chilirouheen kanssa. Keitä, kunnes porkkanapalat ovat kypsiä. (Minä leikkasin porkkanat noin peukalonpään kokoisiksi paloiksi ja niiden kypsymiseen meni noin 20 minuuttia.) Lisää kattilaan muusinjämät, maapähkinävoi ja kookosmaito. Soseuta keitto sauvasekoittimella tai blenderillä. Ripauta joukkoon hiukan mustapippuria ja halutessasi myös suolaa.

6 kommenttia:

  1. Mäkin tein tätä jokin aika sitten ja yhdyn ylistykseen. Ihan huippuhyvä! Ja jotenkin ei maistu osilleen vaan niiden summana syntyy ihan oma, mahtava makumaailmansa.

    VastaaPoista
  2. Kuulostaapa hyvältä! Toistaiseksi parhaat porkkanakeittoni olen saanut aikaan paahdetuista porkkanoista, mutta tätä täytyy kokeilla. Minun tulee laitettua maapähkinävoita vähän sinne sun tänne, ainakin salaatinkastikkeisiin (lämpimiin) ja nuudelien kanssa. Olen siis fani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, paahdetusta mistä vaan (kukkakaali, paprika, tomaatti...) tulee ihanaa keittoa. Minä aion laajentaa nyt maapähkinävoimaailmaani, kun jotenkin heräsin sen kanssa.

      Poista
  3. Maapähkinävoita voi käyttää makeisiinkin juttuihin. Mä olen lisännyt maapähkinävoita omenahyveeseen ja vähän samaan tapaan olen tehnyt myös raparperipaistosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosiaan, makeatkin kaipaavat maapähkinävoita!

      Ja nyt juuri tuli mieleeni, että joku oli laittanut itse tehtyyn mysliin sitä!

      Poista