sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Melassipossu

"Smoky roast pork loin" on rasittava suomentaa. "Savuinen paahdettu porsaan kylkipaisti" ei kuulosta ollenkaan niin kiinnostavalta kuin melassipossu, vai mitä? Uskallan nimetä tämän melassipossuksi, koska marinadissa käytettiin melassisiirappia ja siitä ruoka sai myös oman erityisen makunsa. Mutta miten tähän päädyttiin?
Valmiina uuniin!

Uteliaan luonteen omaavan kotikokin ostoskärryyn ja sitä myötä kaappeihin kertyy kaikenlaisia "jännää, tätä en olekaan ennen kokeillut" -tyyppisiä aineksia. Melassipurkki on yksi sellaisista, minulle aiemmin oudoista asioista. En oikeastaan edes tiennyt, että se on "paksu siirappimainen aine, jota saadaan sokeriruo'on mehusta tai sokerijuurikkaasta sivutuotteena sokerin valmistuksessa". Näin kertoo asiasta Wikipedia. Kun purkki ennen joulua päätyi meille, unohdin sen, enkä tullut etsineeksi reseptejä, joissa sitä käytettäisiin. Englanniksi melassia kutsutaan nimellä "molassis" tai "black treacle", ja niillä hakusanoilla voisi löytyä kasa ohjeita. Ihan pikainen googletus toi esille mm. tällaisen repertuaarin reseptiikkaa. Melassipossun ohje löytyi ihan sattumalta Donna Hayn ruokalehdestä nro 64.

Millaista sitten oli melassi? Paksua, siirappimaista, voimakkaan tuoksuista, makeaa. Sen tuoksussa ja maussa on jotain omintakeista, jota en vielä osaa määritellä. Paahteisuutta... lakumaista... jotain.


Lehden ohje oli tehty kahdesta kilosta possua, mutta minä kutistin ohjeen neljäsosaan alkuperäisestä. Muutamaa vaihetta hitusen  oikaisin / lyhensin / muutin. Tähän kirjoitan nyt oman versioni.


MELASSIPOSSU
tai savuinen paahdettu possun kylkipaisti (kahdelle)

n. 500 g porsaan ulkofilettä (löysin lihatiskiltä kapean, hyvän 460 g:n palan)
sormisuolaa ja oliiviöljyä

2 rkl fariinisokeria
3 rkl melassisiirappia
2 valkosipulinkynttä raastettuna
1/2 tl suolaa (ohjeessa oli käytetty sipulisuolaa)
1 tl korianterinsiemeniä murskattuna (tai jauhettuna)
1 tl jauhettua juustokuminaa
1/2 dl sherryviinietikkaa (ohjeessa oli mallasviinietikkaa)
1 kuivattu chili murskattuna

Leikkaa porsaanfileen rasvaan ruudukko. Ei haittaa, jos viillot osuvat lihaankin saakka. Hiero lihan pintaan joka puolelle suolaa.

Sekoita marinadin ainekset kulhossa. Nosta lihapala muovipussiin tai sellaiseen astiaan, johon se juuri ja juuri mahtuu. Kaada marinadi päälle. Anna lihan marinoitua tunnin verran pöydällä - siinä samalla se esilämpiää sopivasti paistoa varten. Ohjeessa isoa kahden kilon possupalaa marinoitiin kaksi tuntia, mikä varmaan ison palan kohdalla onkin suotavaa.
File muhimassa marinadissa
Kuumenna uuni 225 asteeseen. Nosta liha pois marinadista ja laita pieneen uunivuokaan (pohjalle voi hiukan laitta öljyä). Lirauta öljyä hiukan myös possupalan päälle ja hiero siihen vielä hiukan suolaa. Työnnä lihaan paistolämpömittari ja nosta vuoka uuniin. Eri lähteet neuvovat porsaan ulkofileen sisälämmöksi 68 - 75 astetta; me laitoimme mittarin hälyttämään 70 asteessa. Meillä paistoaika noin puolen kilon fileelle oli noin 45 minuuttia. Kun otat fileen uunista, kääräise se folioon kymmeneksi minuutiksi ennen kuin leikkaat se siivuiksi.

Uunivuokaan kertyneen nesteen voi siivilöidä pieneen kattilaan ja keittää hetken aikaa kokoon. Näin saat hiukan kastiketta.


Uunijuurekset valmistuvat kätevästi yhtä aikaa possun kera ja maistuvatkin sen kanssa oikein hyviltä.

8 kommenttia:

  1. Mistäs löysit tuota melassia? Itse yritin sitä joskus kaupasta etsiä mutta ei osunut silmään...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Melassia oli tarjolla Stokkalla joskus, muualla en ole nähnyt. En kyllä ole aktiivisesti katsellutkaan...

      Poista
  2. Tänään oli siis muillakin possupäivä :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen ollut huono tarttumaan possuun kaupassa, mutta olen nyt opettelemassa sitä hommaa. Possupäivä on hyvä päivä :)

      Poista
  3. Savuisesta tuli mieleen eilen savustamani keittiö. Piti savustaa pussissa vain tomskuja, mutta pussi oli ehkä viallinen, kun se ei pysynytkään pussissa. Ihan kätevää, etten sanoisi!

    Melassipossu kuulostaa herkulliselta! Mutta mikä siitä tekee savuisen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa minäkin mietin, että mistä se "savuinen" tulee! Luin ohjeenkin moneen kertaan, kun ajattelin, että mulla jää joku vaihe ymmärtämättä. Mutta ei, savua ei näkynyt, ei tuntunut... toisin kuin vissiin teillä. Jos sitten tein jotain väärin, kun ei tuprahdellut.

      Poista
  4. Hih, melassista tulee mieleen eräskin kerta kun sitä on roudattu briteistä kärpästen ruuaksi (en minä mutta ne muut, onneksi).

    Luulisin että savu tuohon possuun tulee tuosta mallasviinietikasta, kun paahdettua maltaan käyttää etikaksi, siinä on savuinen maku, ainakin niissä paremmissa etikoissa. Voi olla että olen väärässäkin, mutta niin luulisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aijaa, mallasviinietikka! Pitää joskus ostaa sitä ja tehdä possua uudelleen, jos se savuisuuskin sitten löytyisi. Kiitos Sauvajyvänen!

      Ja että kärpästen ruuaksi :D

      Poista