sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Hienojen makujen bloggaripikkujoulut

Oululaiset ruokabloggarit ilakoivat ja herkuttelivat lauantai-iltana Aina nälkä -Millan luona. Herkkupöytien notkahduksesta huolehtivat isäntäväen lisäksi  Diplomi-insinöörin keittiö, Ghetto gourmet, Kokit ja potit, Makuja kotoa, Pastanjauhantaa, Peruspöperöä, pari vierailevaa tähteä ja Kokkeillaan-blogi. Jos vaihtelivat illan keskustelunaiheetkin, niin monenlaista mahtui myös ruokatarjontaan. Tarjottavaa oli niin runsaasti, etten saanut kaikkea edes kuviin (esimerkiksi marjaista drinkkiä tai paahdettuja kikherneitä), luultavasti (toivottavasti) kuitenkin maistoin kaikkea :) Minun panokseni iltana olivat sipsien kera syötävä juustoinen sipulidippi ja jälkiruokaherkku lumimunat.

Kannattaa pitää silmät auki blogeja lukiessaan, sillä seuraavista ihan mahtavista herkuista on toivon mukaan reseptiikkaa tulossa:

Thaimaalaista sormisyötävää Kokkipottilan tapaan. Salaatinlehden mutkaan sai koota itselleen mieluisan valikoiman Kaakkois-Aasian makuja, mm. kuivattuja katkarapuja, kookoslastuja, chiliä, inkivääriä... ja taivaallista tahnaa, jonka sisältö ei jäänyt muistiini.

Peruspöperölän uunista oli peräisin pekoni-palsternakkapiiras, jossa suolaisen pekonin ja makean palsternakan yhdistelmä oli kerrassaan toimiva. Taustalla on edustus illan pähkinänaposteltavista.

Ghettolan simpukat hävisivät kulhosta joutuisasti.

Kala-allergikkojen vatsoja täydentävät meloni-basilika-kinkkupalat maistuivat helposti myös muille.

Ghettolan sanfransiscolainen kalakeitto oli täynnä huumaavaa makua ja kirvoitti syöjiltä onnen huokauksia.

Perijouluisiin tunnelmiin pääsimme Pastanjauhannan kinkun äärellä. Kinkulla oli hyvin tärkeä rooli Suuressa Jouluoluttestissä, joka tarkoin suunniteltuna ja valvottuna illan aikana pidettiin. Yksimieliseksi voittajaksi selvisi tällainen tuote:


Siinä vaiheessa, kun taivastelimme täysiä vatsojamme, lykkäsi Milla uuniin tällaiset glaseeratut bratwurstit. Jo tuoksu hurmasi, ja pian oli taas keittiössä jonomuodostelma, kun täysivatsaiset pinkaisivat makkaroiden kimppuun. Samoilla hetkillä lastattiin pöytään myös jälkiruokia: kuppikakkuja, piparikakkua ja jäätelöä, marenkista piirasta sekä lumimunia. Uskokaa tai älkää, mutta jotenkin saimme itseemme ahdettua myös näitä.

Muutaman tunnin lähes jatkuvan syömisen sekä erinäisten villien keskustelujen ja naurunremakoiden jälkeen oli aika huikata heipat ja hypätä taksiin. Kauneimmat kiitokset isäntäväelle ja koko muulle seurueelle hauskasta illasta! Olette te hyviä kokkeja! Brunssilla tavataan :)

14 kommenttia:

  1. Arvaa kuka täällä ihan oikeasti karamellisoi sipuleita ja meinaa syödä tänään sipsejä?? Kiitos seurasta, ruuasta ja nauruista! Brunssilla nähdään :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos kiitos itsellenne! Täällä sipulidippi on hyvässä tallessa jääkaapin hyllyllä, taidampa tekaista iltapaloiksi palat patonkia kera tämän taivaallisen tahnan! ;) Ensi kertaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Patonki + sipulidippi onkin oivallinen iltapala! Siivu tomaattia päälle ja kas, yksinkertainen ja maittava snack on valmis.

      Poista
  3. Minä oon koko päivän vaan unelmoinut siitä sipulidipistä, se oli aivan järjettömän hyvvää! Juhlaveroa pitää maksaa sen verran, että tänään ei taivu itse sitä valmistamaan, mutta pian on pakko kuitenkin.

    Vatsalihaksissa kyllä tuntuu eilinen nauraminen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvältä se dippi maistuu jonain toisenakin päivänä :)

      Poista
  4. Vähänkö me ollaan hyviä kokkeja :D
    Kiitos kaikesta. Taksientasaus taisi kääntyä sulla saamapuolelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuoma tai saama tai jäämä, ihan sama, sillä niin oli hauskaa!!!

      Poista
  5. Oi kuinka herkulliset pikkujoulut, minäkin tahdon! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Reseptejä seuraamalla ja kokkaamalla pääsee vielä jälkikäteenkin mukaan!

      Poista
  6. Mun kommentti on kadonnu...sitä vaan, että hetimmiten kokeiltava tuota sipulidippiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sipulidippiosastolla oli erään Nannan kommentti :) Sama kai se, mihin paikakaan kommentoi, jos ymmärtää lisätä dipin testilistan kärkeen!

      Poista
  7. Voi mitä herkkuja! Ensi vuonna täytyy kyllä tehdä retki Ouluun pikkujouluaikaan :)

    VastaaPoista