sunnuntai 11. elokuuta 2013

Kanelivartaat

Nyt ei ole kysymys mistään grillatuista korvapuusteista, vaan naudanliha-paprikavartaista. Minä yritin vängätä kanelia vastaan, mutta marinadivastuussa ollut Armastus aikoi noudattaa prikulleen kirjan ohjetta ja laittoi kanelia ohjeen mukaisen määrän - minun mittapuullani paljon Lopputulos yllätti eli kaneli maistui vähemmän kuin olin pelännyt. Jos tätä tehdään uudemman kerran, nipistän kuitenkin kanelin määrästä vähän pois, jos pääsen päsmäröimään marinadin äärelle.

Ohje on pienenpienestä "Ruokasuosikit - grilliruoat" -kirjasesta.


NAUDANLIHAVARTAAT

450 g hyvin ohuita naudanlihapihvejä
1 pieni keltainen paprika
1 pieni punainen paprika

1 tl maissijauhoja
2 rkl kuivaa sherryä
2 rkl valkoviinietikkaa
3 rkl soijakastiketta
1 rkl muscovadosokeria
1 valkosipulinkynsi murskattuna
0,5 tl kanelia
0,5 tl jauhettua inkivääriä

Sekoita marinadia varten kulholla sherry ja maissijauho ensin sekaisin. Lisää sitten joukkoon muut ainekset. Nosta lihapalat marinadiin ja sekoita. Anna lihojen marinoitua jääkaapissa vähintään kaksi tuntia. Jos käytät puisia varrastikkuja, laita ne likoamaan veteen.

Leikkaa paprikat suupalan kokoisiksi paloiksi. Leikkaa marinoidut pihvit kapeahkoiksi suikaleiksi. Pujottele varrastikkuihin lihasuikaleet haitarimaisesti, ja laita joka mutkaan paprikasiivu.

Kypsennä vartaita kuumassa grillissä 5-8 minuuttia välillä käännellen. Jäljelle jäänyttä marinadia voi käyttää alkuvaiheessa vartaiden valeluun.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti