maanantai 4. maaliskuuta 2013

Iltapalapannari

Kannattaa miettiä, selaileeko ruokaohjeita ennen ruuanlaittoa ja leivontaa, vai vasta siinä vaiheessa, kun paistos on uunissa. Minä en miettinyt, vaan heilutin vispilää. Sitten havahduin miettimään, miten tämä olisi pitänyt tehdä.


Siinäpä lopputulos. Pannarilta näytti ja tuntui, hyvälle tuoksui ja maistui. Laitan tähän ohjeen, jatkoksi suolaisten pannarien listaan (joita siis löytyi netistä paaaaaaaljon, kun lopulta katsoin).

SUOLAINEN PANNUKAKKU

1,5 dl vehnäjauhoja (osa voi olla ohrajauhoja)
5 dl maitoa
3 kananmunaa
mustapippuria (+ripaus suolaa)
1 rkl tuoretta, silputtua oreganoa
pari ruokalusikallista silputtua ruohosipulia
hieman oliiviöljyä

savukinkkuviipaleita silputtuna
tuorejuustonokareita
(tai täytteitä mielihalujesi tai jääkaapin sisällön mukaan)

Tee taikina vehnäjauhoista, maidosta ja kananmunista, ja mausta se mustapippurilla ja yrteillä. Turvota hetki ja kaada n. 24 x 30 cm kokoiseen leivinpaperilla vuorattuun uunivuokaan. Ripottele päälle kinkkua ja tuorejuustonokareita. Paista 225-asteisessa uunissa puolisen tuntia.

2 kommenttia:

  1. Hämmentävää, mutta en ole koskaan tehnyt suolaista pannaria. Mikä aukko sivistyksessä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samanlainen aukko on täälläkin ollut, en ainakaan muista, että olisin tehnyt. Kaikenmaailman piirakat on kyllä väsätty. Pannari oli hyvä laiskan naisen piirakka - nopeampi ja helpompi tehdä.

      Poista